Innofactorin Blogi

Datan suoratoiston avulla hyödynnät dataa reaaliajassa

Kirjoittanut Nora Särmö | 5.7.2024

Tiedon merkitys liiketoiminnassa on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina.

Data ja siitä jalostettu tieto on yrityksen strategista omaisuutta, joka vaikuttaa menestykseen ratkaisevasti alalla kuin alalla. Datan todelliseen arvoon pääsee kuitenkin käsiksi vasta, kun sitä osaa hyödyntää oikein.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa data täytyy saada käyttöön ennen kuin se ehtii vanheta. Tämä onnistuu datan suoratoistoon perustuvan ratkaisun avulla.

Mitä on datan suoratoisto?

Datan suoratoisto (data streaming) on prosessi, jossa dataa siirretään jatkuvasti sijainnista toiseen, esimerkiksi tietokannasta palvelimelle tai toiseen tietokantaan. Kohdejärjestelmään saapuessaan data käsitellään viipymättä, mikä mahdollistaa sen hyödyntämisen lähes reaaliajassa.

Suoratoistoon perustuva metodi eroaa perinteisen raportoinnin yhteydessä tapahtuvasta, datan eräajoihin perustuvasta prosessoinnista juuri reaaliaikaisuuden puolesta, sillä dataa ladataan järjestelmästä jatkuvasti ja se prosessoidaan heti latauksen yhteydessä. Suoratoiston avulla on mahdollista käsitellä suuria määriä dataa nopeasti.


"Datan suoratoiston avulla on mahdollista käsitellä suuria määriä dataa nopeasti."

 

Datan suoratoisto tarjoaa monenlaisia hyötyjä

Mikään uusi ilmiö datan suoratoisto ei varsinaisesti ole, sillä erilaiset laitteet ovat jo pitkään lähettäneet toisilleen dataa ja muokanneet sitä käyttötarkoituksen edellyttämään formaattiin.

Toistaiseksi vain harvat asiakkaat hyödyntävät suoratoistoa, mutta se alkaa hiljalleen käydä yhä suositummaksi. Datan suoratoisto tarjoaa nimittäin organisaatioille monenlaisia hyötyjä toimialasta riippumatta:

  • Datan reaaliaikainen käsittely ja analysointi mahdollistaa nopeamman ja tarkemman päätöksenteon. Esimerkiksi vähittäiskaupassa reaaliaikaista dataa voi hyödyntää toimitusketjun optimointia koskevissa päätöksissä, joiden avulla organisaatio voi tehostaa varastonhallintaansa, lyhentää toimitusaikojaan ja lopulta parantaa asiakastyytyväisyyttään.
  • Reaaliaikainen data auttaa parantamaan asiakaskokemusta, sillä palveluita ja tuotteita voi räätälöidä asiakkaiden muuttuvien mieltymysten mukaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Suoratoistopalveluiden sisältösuositukset käyvät hyvästä esimerkistä.
  • Esimerkiksi finanssisektorilla ja kyberturvallisuudessa reaaliaikaista dataa voi hyödyntää riskienhallinnassa ja poikkeavuuksien havaitsemisessa. Epätavallisten tapahtumien yhteydessä nopea toiminta, kuten käyttäjien sulkeminen järjestelmästä, on välttämätöntä organisaation turvallisuuden kannalta.
  • Erityisesti teollisuusyrityksille IoT-teknologiaa hyödyntävien laitteiden tuottaman datan seuraaminen reaaliajassa on tärkeää, jotta laitteiden suorituskyvyssä tapahtuviin muutoksiin voidaan reagoida nopeasti. Toisaalta ajantasaisen datan avulla on myös mahdollista ehkäistä vikoja, mikä auttaa parantamaan tehtaiden käyttöastetta.
  • Datan suoratoiston avulla dataa saadaan jatkuvana virtana eri lähteistä, minkä myötä sitä voidaan käsitellä pienemmissä erissä. Tämä puolestaan lyhentää käsittelyyn kuluvaa aikaa, koska vain päivitetty data käsitellään.

Kattavien hyötyjen vastapainona datan suoratoistoon liittyy myös kustannuksia, jotka aiheutuvat datan käsittelyyn tarvittavasta aktiivisesta laskentatehosta. Datan suoratoisto kannattaakin ottaa käyttöön vain silloin, kun siitä saatava taloudellinen hyöty on kustannuksiin nähden riittävä.

Miten datan suoratoistoratkaisu rakennetaan käytännössä?

Miten datan suoratoistoratkaisu rakennetaan käytännössä ja millaisia asioita toteutuksessa on huomioitava?

Toteutimme pääsynvalvonnan alalla toimivalle yritykselle datan suoratoistoratkaisun, jonka avulla yrityksen asiakkaat voivat raportoida tuottamaansa dataa omissa eriytetyissä ympäristöissään. Ratkaisu toteutettiin, koska asiakkaamme asiakkaat halusivat parantaa ymmärrystään siitä, kuinka heidän hankkimaansa pääsynvalvonnan tuotetta hyödynnetään käytännössä. Tuotteen käytöstä kerätyn datan perusteella organisaatiot voivat tehdä esimerkiksi käytön valvontaan liittyviä päätöksiä.

Toteutus on hyvä esimerkki siitä, millaisia hyötyjä reaaliaikaisesta raportoinnista on mahdollista saada kehittyneen raportointiratkaisun avulla. Vastaavanlaisia ratkaisukokonaisuuksia voidaan toteuttaa monien eri alojen tarpeisiin.

Laadimme asiakkaallemme tehdystä käytännön toteutuksesta katsauksen, jonka voit ladata käyttöösi. Katsauksessa käymme läpi, millaisia teknologioita datan suoratoistoon perustuvassa toteutuksessa on hyödynnetty ja miten erilaisia teknologioita yhdistämällä on mahdollista luoda skaalautuva ja joustava ratkaisu nykyaikaisen organisaation tarpeisiin.

Lataa katsaus verkkosivuiltamme!