Innofactorin Blogi

FastClose-ratkaisu vastaa konsernilaskennan tarpeisiin

Kirjoittanut Merja Jaakkola | 18.1.2023

Monen mielestä Jedox sekä muut kansainväliset suunnitteluratkaisut soveltuvat pelkästään sisäisen laskennan tarpeisiin, kuten talouden suunnitteluun, raportointiin ja johdon päätöksenteon tueksi.

Innofactorin uuden FastClose-ratkaisun myötä voimme kuitenkin jatkossa palvella sisäisen laskennan lisäksi myös konsernilaskentaa. FastClose-ratkaisun avulla kansainväliset konsernit voivat laatia myös juridisen konsernilaskennan, konsernin kvartaaliraportoinnin sekä -tilinpäätöksen yhdellä ja samalla Innofactor FastClose -sovelluksella, joka toimii Jedox-ohjelmiston alustalla.

Talouden suunnittelun ja raportoinnin lisäksi Innofactor FastClose -konsernilaskenta mahdollistaa konsernilaskennan kriittisten osa-alueiden tarkastelun. Kuten tiedetään, konsernilaskenta on yksi kirjanpidon ja tilinpäätöksen haastavimmista osa-alueista, jossa vallitsee omat lainalaisuutensa. Toisaalta taas tietyt samanlaiset, parametrisoitavissa olevat viennit ja eliminoinnit toistuvat siinä hyvin usein.

FastClose-ratkaisu helpottaa lakisääteistä raportointia monin tavoin

Yksi keskeinen asia konsernilaskennassa on konsernin sisäisten liiketapahtumien eliminointi konsernitasolla. FastClose-ratkaisulla on mahdollista eliminoida automaattisesti konsernin sisäisiä liiketapahtumia tuloksen ja tase-erien osalta. Esimerkkeinä mainittakoon keskinäiset veloitukset, osingonjako tai konserniavustukset. Lisäksi automatisoitavissa ovat kurssierojen oikaisu, tulos- ja tasekurssien väliset keskikurssierot sekä konserniliikearvon suunnitelman mukaiset poistot.

Konsernin sisäisten katteiden osalta FastClose mahdollistaa puolestaan

  • vaihto-omaisuuden sekä pysyvien vastaavien sisäisten katteiden eliminoinnin
  • hankintamenolaskelman laadinnan ja hankintamenon kohdistamista koskevien laskelmien syöttämisen järjestelmään
  • muuntoeron kirjauksen automatisoinnin
  • konsernin mahdollisten vähemmistöosuuksien esittämisen erillään.

Juridisessa raportoinnissa kirjausketjun todennettavuus on tärkeää, minkä varmistamiseksi FastClose sisältää konsernitositteiden numeroiden automaattisen generoitumisen sekä konsernitositteiden säilytyksen Jedoxissa.  Konsernitositteiden tiliviennit voidaan toisin sanoen automatisoida, minkä jälkeen ne näkyvät reaaliaikaisesti konserniluvuissa ja ovat todennettavissa konsernilakanalla muista kirjanpitovienneistä erillisinä vienteinä.

Konserniraportoinnin näkökulmasta tuloslaskelman ja taseen lisäksi myös rahoituslaskelma ja tarvittaessa liitetietojen automatisointi tietyiltä osin on mahdollista toteuttaa FastClosella lakisääteisten vaatimusten tarpeisiin.

FastClose-ratkaisun tarkoitus on helpottaa lakisääteistä raportointia, jotta organisaatiollanne on paremmat mahdollisuudet keskittyä itse asiaan eli liiketoiminnan johtamiseen.


Jedox on kansainvälisesti palkittu ja kustannustehokas liiketoiminnan suunnittelu- ja budjetointiratkaisu. Tutustu Jedoxiin tarkemmin verkkosivuillamme ja keskustele ratkaisusta asiantuntijamme kanssa!