Tukholman toimistomme järjesti Hackathon-tapahtuman, jossa eri bisnesyksiköissämme työskentelevät henkilöt pääsivät luomaan uusia ja innovatiivisia Microsoft-pohjaisia ratkaisuja pohjoismaisten kollegoiden kanssa. Tapahtumaan osallistui yhdeksän 2-3 hengen tiimiä ja osallistujia oli niin Ruotsista, Suomesta, Norjasta kuin Tanskastakin. Matkustimme Suomesta paikan päälle kolmihenkisen porukan kanssa.
Täytyy sanoa, että Hackathon-tapahtuma oli piristävä kokemus pimeän marraskuisen viikon päätteeksi. Pääsin tekemään asioita, joita en normaalin työpäiväni aikana yleensä tee. Sain hyvän kokonaiskäsityksen siitä, miten Microsoftin tarjoamilla työkaluilla saadaan rakennettua toimiva ohjelmisto ja uusi palvelu. Opin myös, millaisia haasteita työ pitää sisällään. Täysin valmiin ratkaisun luominen vie hyvin paljon aikaa. Päivän aikana saimme luotua sabluunan, joka antaa oivat eväät jatkotyöstöä varten. Hackathon on hieno mahdollisuus kokeilla rajojaan hieman oman roolin ulkopuolella sekä saada uusia oivalluksia.
Lyhykäisyydessään ideoimme Team Suomen kanssa chattibottiratkaisun, johon liittyy kaksi vahvasti monien sydäntä lähellä olevaa asiaa: viini ja ruoka. Homma toimii niin, että ensin palveluun ladataan kuva viinipullon etiketistä ja sitten Microsoft Dynamics 365 hakee pullotiedon. Tämän perusteella koneoppimisalgoritmi ehdottaa viiniin sopivaa ruokaa. Kerrankin illalliskutsuja järjestävä pääsisi helpolla, kun ruoan sijaan ensin voisikin valita viinin ;)
Päivän lopuksi tiimit saivat viisi minuuttia aikaa esittää ratkaisunsa. Tuotokset arvioi viisihenkinen jury, joka julisti voittajatiimin seuraavana aamuna. He perustivat voittajapäätöksen neljään arviointikriteeriin: innovatiivisuus & omaperäisyys, käytettävyys, monimutkaisuus & tyyli sekä kaikki nämä elementit yhdessä. Voiton vei kahden hengen tiimi Ruotsista. Heidän ratkaisunsa liittyi asiakkaalle saatavilla olevan statistiikan laajentamiseen ja uuden insight-tiedon välittämiseen asiakkaille. Voittajat saivat 8000 kruunun arvoisen koulutuspalkinnon.
Päivästä jäi käteen monia oppeja sekä uusia ja innostavia ajatuksia tulevaan. Lisäksi oli huippua päästä tutustumaan pohjoismaisiin kollegoihin paremmin. On hienoa huomata, kuinka kattavaa osaamista meillä on Innofactorilla!
Jos sinua kiinnostaa työskentely innovaatioiden ja uusimman teknologian eturintamassa osana kansainvälistä asiantuntijajoukkoa , käy kurkkaamassa avoimet paikkamme!