Tekoälyn helppo saatavuus (intelligence on tap) mahdollistaa valtavan tuottavuusloikan ja muuttaa organisaatioiden toimintamallin perin pohjin, Microsoft toteaa huhtikuussa julkaisemassaan Work Trend Index 2025 -raportissa.
Älykkyys on muuttunut niukkuushyödykkeestä kaikille saatavana olevaksi resurssiksi. Yritykset voivat kasvaa ja skaalata toimintaansa joustavasti tekoälyn avulla, jota ne voivat hankkia ja käyttää tarpeidensa mukaan.
Microsoftin tuore raportti tarjoaa kattavan katsauksen työelämän tuleviin trendeihin, joiden ymmärtäminen auttaa organisaatioita menestymään jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tutustuin yli 31 000 työntekijän kokemuksia kartoittavaan raporttiin ja tein siitä viisi johtopäätöstä.
Frontier Firm on Microsoftin käyttämä nimitys edelläkävijäyrityksistä, joiden toimintamalli perustuu ihmisten ja tekoälyagenttien yhteistyölle. Tekoälyagentit mahdollistavat toiminnan skaalaamisen ja vapauttavat ihmiset keskittymään lisäarvoa luovaan työhön, mikä parantaa organisaation tuottavuutta ja kilpailukykyä huomattavasti.
Microsoftin mukaan ensimmäiset edelläkävijäyritykset ovat jo syntyneet, ja 2–5 vuoden kuluessa jokainen organisaatio on sellaiseksi muuttumassa. Frontier Firm -transformaatio koostuu kolmesta vaiheesta, joskaan prosessi ei ole täysin lineaarinen:
"Työntekijöiden roolit laajenevat ja työnkuvat muuttuvat. Esimerkiksi myyntipäällikkö voisi johtaa tekoälyagenttia, jonka vastuulla on asiakassegmentointi tai prospektointi."
Ihmisen ja tekoälyn työnjakoon perustuva toimintamalli muuttaa perinteistä organisaatiorakennetta monin tavoin.
Tiettyihin prosesseihin erikoistuneiden tekoälyagenttien myötä organisaatiot voivat siirtyä vanhasta, eri toimintoihin (esim. myynti, markkinointi, IT) perustuvasta mallista dynaamiseen Work Chart -malliin, jossa tiimit muodostetaan liiketoimintatavoitteiden perusteella. Näin organisaatioista tulee joustavampia ja tuloskeskeisempiä.
Myös työntekijöiden roolit laajenevat ja työnkuvat muuttuvat. Frontier Firm -yrityksissä työntekijät ovat eräänlaisia tekoälyn esihenkilöitä, jotka johtavat ja ohjaavat agentteja. Esimerkiksi myyntipäällikkö voisi johtaa tekoälyagenttia, jonka vastuulla on asiakassegmentointi tai prospektointi.
Microsoft uskoo, että muutosten myötä organisaatioihin tulee myös uusia mittareita. Tulevaisuudessa on tärkeää esimerkiksi varmistaa sopiva ihmis- ja tekoälytyöntekijöiden välinen tasapaino eri tiimeissä (human-agent ratio).
Tekoälyn mahdollistama digitaalinen työvoima auttaa yrityksiä kuromaan kapasiteettivajeen umpeen.
Yli 80 prosenttia johtajista näkee vuoden 2025 strategisena käännekohtana AI-työkalujen käytössä ja uskoo yrityksensä hyödyntävän digitaalista työvoimaa seuraavan 12–18 kuukauden aikana. Digitaalisen työvoiman avulla yritys voi kasvattaa tuottavuuttaan, minkä valtaosa johtajista kokee välttämättömäksi.
Tekoälyyn perustuva toimintamalli siivittää pienyrityksiä kasvuun – jopa suuryritysten kustannuksella. Microsoftin raportissa todetaan, että startupit ovat palkanneet uusia työntekijöitä lähes kaksi kertaa suuria teknologiayrityksiä enemmän.
Kehityskulun myötä uusista innovaatioista yhä suurempi osa on jatkossa lähtöisin nimenomaan pienistä startupeista.
Jopa neljä viidestä työntekijästä ja johtajasta sanoo, että nykyisellään aika ja voimavarat eivät riitä työstä suoriutumiseen työajan puitteissa. Työpäivät venyvät usein iltamyöhään, kun työntekijät ovat eri aikavyöhykkeillä. Puolet kuvailee keskeytymättömän viestitulvan ja kokousputkien sävyttämää päivittäistä arkeaan kaoottiseksi ja katkonaiseksi.
Lukemat ovat huolestuttavia.
Henkilöstön hyvinvoinnin kannalta työn tasapainottaminen on elintärkeää. Tekoäly ja automaatio voivat hoitaa merkittävän osan esimerkiksi aikaa vievistä rutiinitehtävistä ja siten parantaa työn sujuvuutta.
Microsoftin Work Trend Index 2025 -raportin keskeinen viesti on, että ihmisen ja tekoälyn yhteistyö muokkaa organisaatioita perusteellisesti.
Murroksen keskiössä ovat tekoälyagentit, jotka ovat erikoistuneet niille määriteltyihin tehtäviin ja rutiininomaiseen työhön. Ihmisen tehtävänä on valvoa agenttien toimintaa ja keskittyä lisäarvoa luovaan työhön.
Copilot Studion avulla jokainen organisaatio voi jo nyt rakentaa omiin prosesseihinsa räätälöityjä tekoälyagentteja ja siten parantaa tuottavuuttaan. Keskiviikkona 28.5. pidettävässä webinaarissa esittelemme Copilot Studion autonomisten agenttien tärkeimpiä hyötyjä sekä kerromme, kuinka tekoälyn avulla voidaan automatisoida tuotantoprosessin aikataulutus valmistavassa teollisuudessa.