Innofactorin Blogi

Kassavirran ennustaminen tarjoaa organisaatiolle 11 tärkeää etua

Kirjoittanut Jorma Erkkilä | 30.11.2022

Kassavirran ennustaminen on tuloksen ennustamistakin kriittisempi toiminto.

Puutteellinen kassavirran seuranta ja kassavirran ennustaminen saattavat olla katastrofaalisia virheitä organisaatiolle. Esimerkiksi Britannian Tilastokeskuksen mukaan konkurssiin ajautuneista yrityksistä peräti 90 prosentilla oli jonkin tason kassavirtaongelmia, ja 60 prosentilla oli ongelmia pääoman hankkimisessa.

Puutteellinen käyttöpääoman rahoitus johtaa nopeasti ongelmiin yrityksen jokapäiväisessä toiminnassa. Kertoohan käyttöpääoma yrityksen juoksevaan toimintaan sitoutuneen rahoituksen tarpeen eli sen pääoman, joka sitoutuu esimerkiksi palkkoihin, myyntisaamisiin ja varastotason ylläpitoon.

Kassanhallinta ei ole tärkeää pelkästään organisaation selviytymisen kannalta.

Kassavirtaa tarvitaan myös toiminnan kehittämiseen. Ilman positiivista kassavirtaa organisaatio ei voi rahoittaa kehitystoimintaansa omin varoin, mutta sen on myös vaikeampi saada vierasta pääomaa. Pankit kun eivät mielellään rahoita yritystä, joka ei pysty generoimaan positiivista kassavirtaa.

Kassavirtasuunnittelu on resurssien ennakointia

Yritys katsoo toiminnassaan aina tulevaisuuteen, ja tulevaisuuden kannalta on keskeistä, miten yritys allokoi eli kohdentaa niukat voimavaransa. Yritykset tekevät päätöksiä esimerkiksi uusista työntekijöistä, kone- ja laiteinvestoinneista, tuotekehityksestä ja rahoituksesta. Kaikkien näiden päätösten hyödyt näkyvät mahdollisesti vasta vuosien päästä. Siksi on tärkeää kyetä suunnittelemaan toimintaa siten, että se kantaa myös sen ajan, jolloin tulevaisuuden panostusten hyödyt eivät ole realisoituneet.

Tulevaisuuden panostusten ennustaminen on siis tärkeää. Kassavirtaennusteiden avulla yritys pystyy paremmin ymmärtämään resurssiensa vaatiman rahoitustarpeen sekä vertailemaan erilaisten panostusten hyötyjä, haittoja ja rahoitusvaikutuksia.

Organisaatio voi myös päätyä tilanteeseen, jossa sen liiketoiminta alkaa kukoistaa ja tulorahoitus ylittää selvästi investointien ja pääomapalautuksen tarpeen. Tässäkin tilanteessa on eduksi, että organisaatio pystyy ennakoimaan tilanteen ja miettimään järkevän ja tehokkaan käyttötarkoituksen ylimääräisille kassavaroille. Kassavirran ennustaminen ei ole siis vain tulorahoituksen puutteesta kärsivien yritysten tehtävä.

Kassavirtaennustaminen auttaa myös organisaatioita ymmärtämään eron tuloksen ja kassavirtojen välillä. Yritys saattaa olla hyvinkin kannattava, mutta sen resursseja saattaa sitoutua esimerkiksi varastoihin ja myyntisaamisiin.


"Kassavirtaennustaminen auttaa ymmärtämään kassatarpeen vaihtelut eri ajanjaksoina sekä antaa pohjan reagoida vaihteluihin."


Kassavirran ennustamisella on useita hyötyjä

Kassavirtaennustamisen hyödyt voidaan tiivistää seuraaviin 11 kohtaan:

  1. Kassavirtaennustaminen auttaa ymmärtämään kassatarpeen vaihtelut eri ajanjaksoina sekä antaa pohjan reagoida vaihteluihin.
  2. Kassavirtaennuste varmistaa, että koko yrityksen päättävä organisaatio ymmärtää kassavirran generoimisen merkityksen ja siihen vaikuttavat tekijät.
  3. Auttaa reagoimaan riittävän ajoissa mahdollisiin muutoksiin tulevassa kassavirrassa.
  4. Varmistaa, ettei yritys panosta resurssejaan liikaa johonkin tiettyyn kehityshankkeeseen tai investointiin.
  5. Varmistaa että yritys voi riittävän ajoissa tehdä vaihtoehtoisia rahoitusratkaisuja silloin, kun yritys kohtaa poikkeuksellisia ongelmia tulorahoituksessa.
  6. Varmistaa että yrityksellä on riittävästi kassavaroja uuden projektin rahoittamiseen siihen asti, että projekti alkaa itse tuottamaan riittävästi kassavirtaa.
  7. Kassavirtaennustaminen vähentää tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta ja tekee yrityksen toiminnan johtamisesta miellyttävämpää.
  8. Kassavirtaennustaminen varmistaa, että yrityksen tulevaisuuden panostukset ovat realistisia.
  9. Auttaa omalta osaltaan yrityksen henkilöstöä puhaltamaan yhteen hiileen yhteisten tavoitteiden eteen.
  10. Auttaa yritystä tunnistamaan kassavirtaa heikentävät tekijät, kuten liian löysät myyntilaskujen maksuehdot tai turhan suuri varasto.
  11. Auttaa tunnistamaan ylimääräisen kassavirran syntymisen riittävän ajoissa, jolloin yritys pystyy ennakoidusti miettimään käyttötarpeen ylimääräisille kassavaroille.



Olemme toteuttaneet Jedox-ohjelmistolla kassavirran suunnittelun ja ennakoinnin ratkaisuja monenlaisille organisaatioille. Asiakastarinasta voit lukea, kuinka Jedox-pohjainen kassavirtamalli parantaa kassanhallinnan ennustettavuutta IT-yhtiö Valamiksella.